Hifin historiaa: Technics SL-1200 – Vireä viisikymppinen

Tuskinpa osasivat Matsushita Electricin insinöörit vuonna 1972 arvata, millaisen suosion heidän suunnittelemansa vinyylisoitin tulisi saavuttamaan vuosien varrella. Tänä vuonna 50 täyttävä klassikko SL-1200 on matkan varrella päivittynyt moneen otteeseen, mutta perusta on edelleen sama – ja yhtä luotettava.

Text: Heikki Kivelä
Kuvat: Wikimedia Commons, Pexels, Valmistaja

Hifin historiaa -artikkelisarjassamme on käsitelty vuosien varrella kymmenittäin eri tavalla äänentoiston kaanoniin jäljen jättäneitä laitteita. Technics SL-1200 -vinyylilevysoitin on tässä kontekstissa monessakin mielessä ainutlaatuinen tuote, sillä se on edelleen, 50 vuotta alkuperäisestä julkaisuajankohdastaan, myynnissä ja tuotannossa. Tämä taas johtuu ennen kaikkea siitä, että soittimesta on vuosikymmenien saatossa muodostunut niin suosittu monissa erilaisissa käyttöympäristöissä. SL-1200 on vakuuttanut varmatoimisuudellaan ja väännöllään niin hifiharrastajat kuin ammattilais-dj:tkin, ja se on standardisoitin myös monella radioasemalla ja muualla ammattilaisaudion ympyröissä.

Soittimen suosion taustalla on siis ilman muuta poikkeuksellinen tekninen suorituskyky, mutta toisaalta Matsushita Electricin (sittemmin Technicsin ja nykyään Panasonicin) kannalta mukana on myös tietyllä tapaa onnea. On kieltämättä melkoinen sattuma, että SL-1200 (käytännössä MK2-version jälkeen) on ollut käytännössä ainoa ammattilaistason vinyylilevysoitin, jolla on paitsi laaja myös vankkumaton kannattajakuntansa – joka vain kasvaa ja kasvaa. Vaikka vinyylisoittimien historiaan mahtuu monia hyviä, jopa erinomaisia malleja, yksikään niistä ei ole samalla tavalla kulttuurinen symboli ja luotettava työkalu kuin SL-1200.

Kodin sijaan klubeille

Technics SL-1200:n isänä voidaan pitää japanilaisinsinööri Shuichi Obataa, joka vuonna 1970 työryhmineen julkaisi maailman ensimmäisen laajempaan levitykseen tarkoitetun suoravetovinyylisoittimen, Technics SP-10:n.

SP-10:n valttina – erittäin tanakan rakenteen ohella – oli poikkeuksellisen tarkka, tasaisella nopeudella pyörivä moottori, joka oli suoraan yhdistetty levylautaseen. Sama idea siirtyi pian paremmin kuluttajakäyttöön optimoituun Technics SL-1100-malliin, jonka nimessä S tarkoitti stereota ja L soitinta, ja vuoden 1972 lopulla viimein varsinaiseen SL-1200:aan, Obatan kynästä sekin.

Julkaisuajankohtanaan SL-1200 ei ollut mitenkään erityisen edullinen levysoitin. Sen 350 silloisen dollarin myyntihinta vastaa nykyrahassa noin 2 300 euroa, joten mistään ihan joka kodin soittimesta ei tuolloin voitu puhua, mutta hinnasta huolimatta, erityisesti radio- ja klubi-dj:den ansiosta, soittimen suosio kasvoi kohisten.

Yksi syy oli siinä, että SL-1200 oli kategoriassaan omana aikanaan melko raskas, yli 12 kilogrammaa painava levysoitin. Massan taustalla taas oli erittäin luja ja laadukas tekninen toteutus, joka kesti käyttöä – paikoitellen jopa varsinaista kuritustakin. Ensinnäkin soittimen moottorin vääntö oli aikalaisittain aivan omassa sarjassaan, ja hyvin eristetty pohjarakenne sekä resonansseja hillitsevät kumitassut mahdollistivat levysoittimen käytön meluisissakin ympäristöissä, erityisesti klubeilla. Lisäksi MK1:n moottorin pyörimisnopeuden hienosäätöpotikat (±6 prosenttia) avasivat aivan uuden maailman dj:lle, joka halusi täsmätä soittamiensa kappaleiden tempon toisiinsa.

Samaan aikaan hifiharrastajien parissa SL-1200 jakoi mielipiteitä, enimmäkseen siitä syystä, että puritaanisimmat käyttäjät pitivät hihnavetoperiaatteella toteutetun levysoittimen moottorin ja levylautasen eristystä paljon parempana. Silti SL-1200 meni hintaansa nähden varsin hyvin kaupaksi, paljolti klubi- ja radio-dj:den suitsutuksen ansiosta. Lisäksi aivan oma lukunsa oli New Yorkissa kukkaan puhjenneen hiphop-kulttuurin omaperäinen ja luova tapa käyttää kahta vinyylisoitinta ja kahta levyä tietyn, hyväksi havaitun sekvenssin eli breikin toistamiseen. Tämän tyyppinen vinyylilevyjen käsittely ei olisi ollut mitenkään mahdollista hihnavetoisella soittimella, mutta kiitos SL-1200:n korkean vääntömomentin ja liki olemattoman huojunnan, rytmin soljuvuus oli kiinni lähinnä levysoittimia käskevistä käsistä.

MK2 muuttaa kaiken

Vuonna 1979 SL-1200 päivittyi MK2-versioon, joka käytännössä on se SL-1200-malli, jonka parhaiten tunnemme. Teknisesti ottaen liki täysin uudistunut MK2-versio pisti edeltäjäänsä paremmaksi vieläkin paremmalla moottorilla, tehokkaammalla tärinänvaimennuksella sekä nopeuden hienosäätöön ±8 prosentin haarukassa tarkoitetulla liukusäätimellä, jonka nollakohta naksautti moottorin kvartsilukitukseen, jolloin pyörimisnopeus lukittui niin täsmällisesti kuin se tämän tyyppisellä tekniikalla oli mahdollista 33,3:n tai 45 kierrokseen minuutissa. Tarina kertoo, että levysoittimen isä Obata oli kuunnellut nimenomaan ammatti-dj:den tarpeita MK2-mallia luodessaan ja kykeni vieläpä vastaamaan niihin.